Vuoden 2025 harrastustuet on jaettu!

Jaoimme yhteensä 16 000€ eriarvoisessa asemassa olevien lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseen. Saimme hakuaikana 31 hakemusta eri puolilta Suomea ja pystyimme tukemaan lapsia ja nuoria yhteensä 38 paikkakunnalla!

Lanseerasimme viime vuonna ympärivuotisen eJoulupuu-harrastustuki -keräyksen, jolla kerätään jatkuvasti varoja eriarvoisessa asemassa olevien lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseen. Keräsimme vuoden 2024 aikana mahtavat 16 000 euroa jaettavaksi!

Myönsimme varoja käytettäväksi muun muassa eri harrastusmuotojen lahjakortteihin ja lasten harrastusvälineisiin. Pienin jaettu avustus oli 300€, mikä jaettiin suurimmalle osasta avustusta saavista paikkakunnista. Kaikki avustukset olivat välillä 300-3000€.

Tänä vuonna meillä oli kaksi eri kategoriaa avustuksille: yleinen harrastustuki, jolla maksellaan harrastusmaksuja, välineitä, jaettavia lippuja uimahalliin yms. ja harrastusprojektituki, jolla on tarkoitus tehdä jokin suurempi tapahtuma tai pitkäaikaisempi, jopa tulevaisuuteen tähtäävä aputoimi. Harrastusprojektin kriteerit ovat seuraavat: tarkoituksena on lisätä paikallisesti eriarvoisessa asemassa olevien lasten harrastamista, se tehdään yhteistyössä paikallisten harrastusjärjestöjen kanssa ja tavoitteena on luoda uudenlaista yhteistyötä ja toimintamalleja alueelle. Meillä oli toistaiseksi rahoituksen puitteissa mahdollisuus jakaa harrastusprojektitukea ainoastaan muutamalle tarkasti valitulle kohteelle kerrallaan. Harrastusprojektituki jaettiin tänä vuonna kolmelle kriteerit täyttävälle projektille.

Yksi harrastusprojektituki jaettiin Viitasaareen, jossa on tarkoitus järjestää sosiaalitoimen, kaupungin, paikallisten järjestöjen ja muiden tahojen kanssa tapahtuma, jossa esitellään harrastuksia, tiedotetaan harrastusmahdollisuuksista, ja kerrotaan tuen mahdollisuuksista maksuihin niille, joilla ei ole varaa harrastaa. Eli lisätään tietoisuutta kohderyhmälle tarjotuista tuetuista harrastusmahdollisuuksista ja lisätään yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Toinen harrastusprojektituki jaettiin Savonlinnaan, jossa on suunnitteilla monikulttuurisuutta tukeva harrastustoiminta, jonka tarkoitus on mahdollistaa muista kulttuureista tulevien lasten ja nuorten pääsy harrastuksiin ja ystäväpiireihin perheidensä haastavista tilanteista huolimatta.

Kolmas harrastusprojektituki jaettiin Kemiin, jossa laitetaan kokeiluun Harrastusseteli-konseptin pilotti – harrastussetelillä on tarkoitus voida tulevaisuudessa kuitata kaikkien kaupungissa toimivien harrastusmahdollisuuksien käyntimaksuja vaivattomasti ja ilman leimaamisen tunnetta. Onnistuessaan konsepti tulisi olemaan monistettavissa muillekin paikkakunnille tulevina vuosina.

Toivomme jaettujen varojen piristävän mahdollisimman monen eriarvoisessa asemassa olevan lapsen ja nuoren päivää, sillä kaikki lapset ansaitsevat mahdollisuuden harrastaa!☀️

Joulupuu ry kerää ympärivuotisesti varoja eriarvoisessa asemassa olevien lasten ja nuorten harrastuksen tukemiseen. Lahjoita keräykseen täältä.

Doris Tuohimaa
Toiminnanjohtaja
Joulupuu ry
doris@joulupuu.org
p. 0408679805