Yrityksille

Yrityksille löytyy erilaisia mahdollisuuksia olla mukana Joulupuu-keräyksessä

yritykseni-haluaa-lahjoittaa

Ryhdy kumppaniksi

keratyt-lahjat

Kerää lahjoja

rahalahjoitus

Rahalahjoitus

joulupuu-lahjoita-yrityksen-tuotteita

Omien tuotteiden lahjoittaminen

1. Joulupuu ry:n kansalliseksi kumppaniksi ryhtyminen. Joulupuu ry toimii täysin kumppaniensa mahdollistamalla rahoituksella ja toiminnalla autetaan eriarvoisessa asemassa olevia lapsia ja nuoria ympäri Suomen. Joulupuu ry (3180319-9) on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen toimija. Ota yhteyttä doris@joulupuu.org jos kiinnostuit. Tutustu myös kumppanipaketteihimme.

2. Kerää lahjoja omaan keräyspisteeseen (ohjeet).

3. Rahalahjoitus ympärivuotiseen eJoulupuu-keräykseen, Joulupuu ry:n toiminnan mahdollistamiseen tai haluamallenne paikkakunnalle. Paikkakuntakohtainen eJoulupuu-keräys on auki 1.11.-26.12.

4. Yrityksen omien lahjakorttien tai tuotteiden lahjoitus keräykseen. Ota yhteyttä oman alueesi paikallisjärjestäjään.

Joulupuu ry on valtakunnallinen, todistettavasti vaikuttava hyväntekeväisyysjärjestö

Haluatteko profiloitua hyväntekijänä ja näyttäytyä yhteiskunnasta välittävänä työnantajana?

Haluatteko tukea todistetusti vaikuttavaa kansallista hyväntekeväisyyttä ja mahdollistaa sen jatkumisen myös tulevaisuudessa?

Haluatteko osaksi merkityksellisen ja tavoittavan yhteiskunnallisen vaikuttajan tukijoukkoja?

Joulupuu ry (3180319-9) on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka hyväksyy yhteistyökumppaneikseen ja sponsoreikseen laajalla skaalalla erilaisia toimijoita, joilla on yhteinen tahtotila vaikuttaa suomalaisten lasten ja nuorten eriarvoisuuden vähenemiseen.

Etsimme uusia yhteistyökumppaneita tukemaan toimintaamme ja tarjoamme monipuolisia kumppanipaketteja vastineeksi:

Kumppanitarina, Alko

"Yhteistyö Joulupuun kanssa on meille tärkeä osa vastuullisuustyötämme. Joulupuu tekee arvokasta työtä erityisesti lasten ja nuorten eriarvoisuuden vähentämiseksi, ja olemme ylpeitä voidessamme olla osa tätä tärkeää kampanjaa. Hyvä joululahja on sellainen, jonka valinnassa on huomioitu lahjan saajan toiveet ja eettinen arvomaailma."

-Alko, Joulupuu ry:n pääkumppani 2025

Pääyhteistyökumppanit

Alustakumppanit

Muut kumppanit

Perusta yrityksellenne lahjojen keräyspiste

Yritykset voivat perustaa oman keräyspisteen tiloihinsa haluamanaan ajankohtana. Lahjojen toimitus tapahtuu paikalliskeräysjärjestäjille heidän ohjeidensa mukaan Joulupuun keräysaikana.

Keräyspiste voi olla kaikille avoin tai vaihotehtoisesti vain yrityksen henkilökunnalle tarkoitettu. Yritys on halutessaan oikeutettu markkinoimaan keräyspistettä omille yhteistyökumppaneilleen ja asiakkailleen.

Joulupuu-keräyksessä mukana olevat yritykset saavat hyvän maun mukaisesti käyttää Joulupuun logoa ja annettuja materiaaleja keräyksen järjestämisessä sekä omassa viestinnässään. Löydät Joulupuun logon täältä.

Otathan yhteyttä alueesi paikalliskeräykseen ja sovit heidän kanssaan osallistumisestanne, ennen kuin järjestät oman keräyspisteen ja tiedotat siitä!

Paikallisjärjestäjät ohjeistavat teidät paikkakunnan toimintatapoihin ja tarvittaessa toimittavat teille Joulupuu-pakettikortteja joko tulostettavaksi tai valmiita pakettikortteja suoraan kuuseen ripustettavaksi.

 

Miten keräyspisteen perustaminen käytännössä toimii:

1. Ota yhteyttä paikalliseen Joulupuu-keräysjärjestäjään ja sovi osallistumisestanne. Jos paikkakunnallanne ei ole keräysjärjestäjää, ota yhteyttä doris@joulupuu.org.

2. Tiedota henkilökuntaanne ja/tai sidosryhmiänne/asiakkaitanne, että teille voi tuoda Joulupuu-paketteja.

3. Pistä sopivalle paikalle pystyyn kuusi, johon ripustat virallisia Joulupuu-pakettikortteja. Laita kuusen viereen ohjejuliste ja paikka, johon lahjoja voi jättää.

4. Muistuta kaikkia lahjojen tuomisesta!

5. Toimita kerätyt lahjat paikalliskeräysjärjestäjän ohjeiden mukaisesti.

6. Saat mieluusti kertoa osallistumisestanne Joulupuu-keräykseen myös omissa somekanavissanne! Tägääthän paikallisen Joulupuu-keräyksen ja käytäthän aihetunnistetta #joulupuukeräys 🎄Myös kansallisen Joulupuun saa mieluusti tägätä @joulupuu/@joulupuury

Doris Tuohimaa profiili kopio2

Ota yhteyttä!

Doris Tuohimaa

Toiminnanjohtaja

doris@joulupuu.org
040 867 9805