Tutustu vaikuttavuuteemme ja vastuullisuuteemme

Joulupuu ry:n missiona on tuoda iloa ja apua lapsiperheiden ja nuorten elämään. Visionamme on olla Suomen vaikuttavimman ja kattavimman joululahjakeräyksen koordinoija ja tehdä vaikuttavaa yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa eriarvoisessa asemassa olevien lasten ja nuorten auttamiseksi. Toimintaa toteutetaan tavoitteellisesti ja laadukkaasti, ja tavoitteena onkin olla muutakin kuin vain joulukeräys.

Vaikuttavuustekomme

Joulupuu esittää -hyväntekeväisyyskonsertit

Järjestämme vuosittain hyväntekeväisyyskonsertin jolla keräämme varoja vuosittaisen teeman mukaisesti. Konserttiemme ohjelmassa on ollut mm. kummiemme meet&greet, näytteilleasettajia, musiikkiesityksiä ja lahjakeräyksen pop-up. Joulupuu esittää-konsertti kiertää ympäri Suomen.

Selvisin siit elos -biisi
ja musavideo

Nuorten voimabiisin tarkoituksena on tarjota valoa ja toivoa synkkiin hetkiin kertomalla artistien omia elämänkokemuksia ja miten niistä on selvinnyt. Biisi sekä tarjoaa samanaikaisesti nuorille voimaa, että kannustaa toimimaan kiusaamista vastaan. Kampanja keräsi varoja Kiusaajat SEIS!-keräykseen. Biisin soitosta kertyvät tuotot ohjataan Joulupuun työn tukemiseen.

Kiusaajat SEIS!

Kiusaajat SEIS!-kampanjan tarkoituksena on kerätä varoja kiusaamisen vastaiseen työhön. Kerätyillä varoilla toteutetaan mm. kiusaamisen vastainen koulukiertue, jossa Joulupuun kummit kiertävät suomalaisia kouluja puhumassa kiusaamisesta.

Opi ja työllisty -projekti

Joulupuu ry järjestää työelämäosaamisen kehittämisprojekteja haastavista taustoista tuleville 18-25-vuotiaille nuorille. Tavoitteena on tarjota maksuton koulutussarja, jonka suorittamalla osallistujat saavat valmiudet työelämään, työn hakemiseen, työhaastatteluissa menestymiseen ja itsensä kehittämiseen. Koulutussarja on Joulupuu ry:n itse kehittämä ja toteuttama.

Harrastustuki

Olemme jakaneet yhteensä 16 000 € harrastustukea, jonka avulla pystyttiin tukemaan lapsia ja nuoria 38 paikkakunnalla. Myönsimme varoja käytettäväksi muun muassa eri harrastusmuotojen lahjakortteihin ja lasten harrastusvälineisiin.

Vuonna 2026 jaamme harrastustukea 9100 €.

Kyselytutkimukset
ja seminaarit

Esittelemme seminaareissamme kyselytutkimuksien tuloksia ja otamme mukaan keskusteluun muita aiheesta kiinnostuneita toimijoita ja asiantuntijoita.

Vaikuttavuuslukujamme vuodelta 2025

keratyt-lahjat

57 099 joululahjaa

Lahjat saatiin yksityishenkilöiltä ja organisaatioilta.

rahalahjoitus

647 415,42 € lahjoituksia

Vastaanotimme summan eJoulupuun kautta mm. lasten ja nuorten lahjojen hankintaan.

vapaaehtoisten-maara

1704 vapaaehtoista ympäri Suomen

Paikalliskeräysten järjestämiseen osallistui vapaaehtoisia ympäri Suomen. Vapaaehtoistyötä tehtiin yhteensä yli 14 703 tuntia.

paikkakunnat

128 eri paikkakuntaa

Kauttamme tehdyt lahjoitukset tavoittivat lapsia ja nuoria ympäri Suomen.

paikkakuntien-ejoulupuu

eJoulupuu-varojen jakautuminen paikkakuntakohtaisissa keräyksissä

Lahjoituksilla hankitaan joululahjoja ja ylijääneillä varoilla annetaan aluekohtaisesti harkinnanvaraista tukea esimerkiksi lasten ja nuorten äkillisiin avuntarpeisiin, muistamisiin elämän merkkihetkinä, uuteen kotiin muuttamiseen ja harrastamiseen.

Kaikilla ammattimaisesti toteutetuilla hyväntekeväisyyskeräyksillä on keräyskuluja. eJoulupuu-keräyksen keräyskustannukset ovat korkeintaan 15% kerätyistä varoista. eJoulupuu-keräys toteutetaan yhteistyössä Kotimaanavun kanssa käyttäen heidän rahankeräyslupaansa ja rahankeräysalustaansa. Kotimaanapu kuuluu Vastuullinen lahjoittaminen Vala ry:seen.

Keräyslupa RA/2020/639 yhteistyössä Kirkkopalvelut ry:n kanssa.

kulurakenne

Joulupuu ry:n kulurakenne

Yhdistyksemme kulurakenne koostuu monista eri osa-alueista, joihin käytämme mm. keräyskuluosuuttamme, kumppaneidemme rahoitusta ja oman eJoulupuu-keräyksemme Auta Joulupuuta-tuottoja.

Toimintamme on ammattimaista ja valtakunnallisesti vaikuttavaa. Neljä osa-aikaista työntekijäämme tekevät Joulupuuta täydellä sydämellä, mutta tarvitsemme tueksemme myös esimerkiksi työkaluja, lisenssejä, kirjanpitoa sekä markkinointia.

Toteutamme myös Joulupuu esittää-hyväntekeväisyyskonsertin yhdistyksemme varoista ja tuemme paikallisjärjestäjiämme maksamalla heille tukea, jonka he voivat käyttää keräyksestä aiheutuneisiin kuluihin kuten esimerkiksi bensakustannukset ja paketointitarvikkeet. Tarjoamme heille myös maksutta käyttöön pakettikortteja ja järjestämme koulutuksia.

Emme peri maksuja keräysjärjestäjiltä, eikä yhdistyksemme toiminta tuota voittoa.

kulurakenne
rahoitusrakenne

Joulupuu ry:n rahoitus

Toimimme täysin tukijoidemme mahdollistamalla rahoituksella ja tuella. Meitä tukevat yrityskumppanimme, eJoulupuu-keräyksiin lahjoittavat ihmiset ja muut pienemmät yksittäiset lahjoitusorganisaatiot. Joulupuu ry:n toiminta on voittoa tavoittelematonta.

Olisitko kiinnostunut toimintamme tukemisesta?

Etsimme jatkuvasti uusia yhteistyökumppaneita tukemaan toimintaamme ja tarjoamme monipuolisia kumppanipaketteja vastineeksi. Ota yhteyttä toiminnanjohtajaamme Doris Tuohimaahan, doris@joulupuu.org

Voit lahjoittaa myös suoraan toimintamme tukemiseen ympäri vuoden Auta Joulupuuta-keräyksen kautta.

Hyväksymme yhteistyökumppaneiksi ja sponsoreiksi laajalla skaalalla erilaisia toimijoita, joilla on yhteinen tahtotila kanssamme vaikuttaa suomalaisten lasten ja nuorten eriarvoisuuden vähentämiseen.

Vastuullisuus Joulupuu ry:n toiminnassa

Olemme vastuullinen toimija, joka on kaikessa toiminnassaan avoin ja läpinäkyvä. Toimintaamme ohjaa luotettavuus, joka on myös yksi yhdistyksemme neljästä arvosta.

Suhtaudumme toimintamme vastuullisuuteen vakavasti, paikallisjärjestäjät tekevät kanssamme kirjallisen sopimuksen keräyksen järjestämisestä ja sitoutuvat raportoimaan tuloksista meille. Jokainen paikallisjärjestäjätaho osallistuu myös vuosittain Joulupuu-keräysjärjestäjä-koulutukseen, jossa käymme läpi esimerkiksi lahjojen kirjaamista, tarkastamista ja keräyskohteen sopivuuden varmistamista. Paikallisjärjestäjillämme on keräyksessä kerätyistä lahjoista, lahjakorteista, tuloista ja menoista kirjanpito, joka ohjeistetaan myös säilyttämään.

eJoulupuu-lahjoituskohteiksi ja Joulupuu-lahjakeräyskohteiksi valikoimme vain luotettavia tahoja, joiden tunnetaan tekevän työtä eriarvoisessa asemassa olevien lasten ja nuorten auttamiseksi ja joiden tiedetään pystyvän varmistamaan lahjan tai lahjoituksen saajien aito tarve.

Kotimaanapu ja Joulupuu ry toimivat yhteisvastuullisesti eJoulupuu-varojen jaossa ja valvomme samalla myös toistemme toimintaa prosessin aikana. Valitsemme eJoulupuu-varoja vastaanottavat tahot ja Kotimaanapu raportoi toiminnasta Poliisihallitukselle. Yhdessä valvomme, että tarvittavat raportit tulevat täytetyksi ja teemme satunnaisia tarkastuksia.

Lue uusin vaikuttavuus- ja vastuullisuusraporttimme