Joulupuu järjestäjille

Joulupuu tuo lahjan lapselle

Joulupuu on Keskuspuiston Nuorkauppakamarin rekisteröimä tavaramerkki. Joulupuun järjestäjinä toimivat pääasiassa nuorkauppakamarit eri paikkakunnilla ympäri Suomen. Keräys toteutetaan non profit -periaatteella eli kaikki osapuolet toimivat korvauksetta. Hyväntekeväisyystempauksella kerätään lahjoja lastenkodeissa ja sijaisperheissä sekä lastensuojelun avohoidon piirissä oleville lapsille joilla on rajallinen mahdollisuus saada joululahja. Lahjat jaetaan sosiaalitoimen lastensuojelun kautta.

Lapsia on kuntien ja kaupunkien lastensuojelun asiakkaina kymmeniä tuhansia maanlaajuisesti. Esimerkiksi Turussa tällaisia lapsia on lähes 3 000 ja Helsingissä yli 10 000. Lastensuojelulapset elävät sijaisperheissä, lastenkodeissa tai perheissä, jotka tarvitsevat erityistä tukea sosiaalitoimelta. Lahjoja kerätään 0-18-vuotiaille lapsille ja nuorille.

Ole joulun tähti ja osallistu keräykseen. Jokainen lapsi on joululahjansa ansainnut. Joulupuun alle voi kuka tahansa tuoda paketin. Se voi olla saajalleen ainoa.

Keräys suoritetaan osallistuvien yritysten omissa keräyspisteissä. Annettavan lahjan tulee olla käyttämätön – joko itse tehty tai ostettu. Lahjoihin merkitään pakettikortti, joka kertoo lahjansaajan sukupuolen ja iän.

Keräyspisteistä lahjat kuljetetaan sosiaalihuollon toimipisteisiin, joista sosiaalityöntekijät jakavat ne joulun alla lastenkodeissa ja sijaisperheissä sekä lastensuojelun avohoidon piirissä oleville lapsille. Lahjat menevät suoraan perheille ja lapsille sosiaalihuollon kautta ilman välikäsiä tai kuluja.

Jokainen lahjoitettu lahja tuo joulumielen jollekin lapselle!

Ilmoittaudu

Tänäkin vuonna Joulupuu-keräys toteutetaan kymmenillä paikkakunnilla ympäri Suomea. Oletko järjestämässä keräystä paikkakunnallasi?

Ilmoita keräyksesi mukaan!

Katso myös tästä, mikä on sinua lähin nuorkauppakamari ja ota heihin yhteyttä keräyksen järjestämiseksi.

Apua Joulupuu-keräyksen järjestämiseen:

Minna Karjalainen
Kansallinen koordinaattori
040 078 4452
Laita kysymyksesi sähköpostitse otsikolla ”Joulupuu / paikkakunnan nimi” osoitteeseen
joulupuu.helsinki(at)gmail.com

***

JOULUPUU-JÄRJESTÄJÄN MATERIAALIPANKKI 2018

Alta voit ladata Joulupuu-keräyksen järjestäjän materiaalit keräystäsi varten. Mukana logo, keräysohjeet, juliste ja pakettikortit. Jos sinulla on muita materiaalitarpeita, olethan yhteydessä kansalliseen koordinaattoriin.

Lataa tästä Joulupuu 2018 järjestäjän materiaalit

***

Keskuspuiston Nuorkauppakamari – Helsinki ry